VÄRIKONSULTTIKOULUTUS
Kohderyhmät:
- yksityishenkilöt ja yritykset
Kauneusalalla työskentelevät (esimerkiksi meikaajat, kosmetologit ja
kampaajat), optisen alan myyjät, stylistit, pukeutumisneuvojat /
-myyjät, ompelijat, vaatetus- ja kauneusalan opiskelijat ja muut
värikonsultoinnista kiinnostuneet
Suomen Väri- ja Tyylikonsulttikoulun värikonsulttikoulutus antaa pätevyyden
toimia itsenäisenä värikonsulttina.
Työtä voi tehdä kokopäivätoimisesti tai sivutoimisesti toisen työn ohella.
Koulutuksen tavoitteena on antaa valmiudet värikonsultointiin, pukeutumisen
perussääntöjen tuntemiseen sekä pätevyyteen ohjata asiakasta toimivan
peruspuvuston kokoamisessa värien pohjalta. Valmistunut värikonsultti saa
tarvittavat työvälineet ammatinharjoittamiseen.
Värikonsultointi tarjoaa mielenkiintoisen haasteen esim. kauneuden ja muodin
parissa työskenteleville tuoden erinomaisen lisän jo olemassa oleviin palveluihin
nostaen niiden tehokkuutta ja arvoa. Laajan ja perusteellisen opetusohjelman
ansiosta koulutukseen voivat hakeutua myös henkilöt, joilla ei ole kauneudenhoito-
tai vaatetusalan koulutusta.
Värikonsulttikoulutus on saanut erinomaisen vastaanoton myös pukeutumis-
neuvojien keskuudessa.
Tarjoamme monipuolisen koulutusohjelman ja ammattitaitoisen opetuksen.
Kurssin hyväksytysti suorittaneet saavat Suomen Väri- ja Tyylikonsulttikoulun
myöntämän diplomin joka oikeuttaa värikonsultointiin käyttäen
Suomen Väri- ja Tyylikonsulttikoulun metodeita.
KEVÄT KESÄ SYKSY TALVI


SYKSY 2012
Värikonsulttikoulutus (3 pv)
Helsinki 24.-26.8.2012 (kaksi paikkaa vapaana)
Hakukaavake koulutukseen »
Täydennyskoulutus värikonsulteille (1 pv)
Inspiroidu ja opi lisää!
Täydennyskoulutus on intensiivinen tehokertaus
värikonsulttikoulutuksen käyneille - menetelmästä riippumatta.
Hakukaavake koulutukseen »
Värianalyysin intensiivikoulutus (1 pv)
Helsinki 25.8.2012
Hyödyllinen perustietopaketti sinulle, joka haluat laajentaa
osaamistasi värianalyysiin. Käytännönläheinen koulutuspäivä
tarjoaa kattavan tiedon siitä, miten saat värianalyysin
hyödyntämisestä työhösi todellisen menestystekijän.
Kurssi koostuu teoriasta ja käyttännön harjoittelusta.
Kurssi soveltuu kaikille värianalyysitietoutta työssään tarvitseville.
Lisätietoja numerosta (09) 677 067
TYYLIKONSULTTIKOULUTUS
Kohderyhmät:
-
yksityishenkilöt (esim. pukeutumisneuvojat, kosmetologit, kampaajat,
ompelijat, optikot ja muut värikonsultoinnista kiinnostuneet)
- yritykset
Suomen Väri- ja Tyylikonsulttikoulun tyylikonsulttikoulutus antaa pätevyyden toimia
itsenäisenä tyylikonsulttina.
Työtä voi tehdä kokopäivätoimisesti tai sivutoimisesti toisen työn ohella.
Koulutuksen tavoitteena on antaa valmiudet tyylikonsultointiin. Koulutuksen saanut
konsultti osaa ohjata asiakastaan vaate- ja asustevalinnoissa esim. vartalon
mittasuhteiden, asiakkaan persoonallisuuden ja työn edellyttämät vaatimukset
huomioiden. Koulutus perehdyttää koulutettavan; asiakkaan tyylin rakentamiseen ja
toimivan peruspuvuston kokoamiseen esim. vartalotyypin, vartalon erityispiirteiden,
vaatteiden, leikkausten ja materiaalien sekä asiakkaan värimaailman ja
tyylipersoonallisuuden huomioon ottaen.
Kurssilla käsiteltäviä asioita:
- positiivisen ensivaikutelman luominen
- kokonaisvaikutelma
-
värien merkitys, värien käyttö ja niiden vaikutus sekä viestit
tyylin rakentamisessa -
puvuston runkovärit, asustevärit ja lisäasustevärit /
toimivat väriyhdistelmät asukokonaisuuksissa -
eri vartalotyyppien ja kasvojen mallien tunnistaminen /
erityispiirteet - mittasuhteet ja niiden määritelmät
- vartaloanalyysi / mittasuhteiden vaikutukset vaatevalintoihin
-
vartaloa tasapainottavat toimenpiteet /
vartalon parhaiden puolien korostaminen ja epäkohtien häivyttäminen -
vaatteiden istuvuuteen vaikuttavat tekijät /
kuosien ja materiaalien vaikutukset kokonaisuuteen - asiakkaan pukeutumistyylin analysointi ja parannusehdotukset
- toimivan ja monipuolisen puvuston kokoaminen
-
vaatteiden keskinäinen yhdisteltävyys mm. materiaalien, kuosien,
värien, leikkausten ja eri tyylien suhteen - asusteiden antama lisäarvo: huivit, korut, laukut, jalkineet jne.
- tilanne- ja etikettipukeutuminen
- muoti ja trendit
Kurssin hyväksytysti suorittaneet saavat Suomen Väri- ja Tyylikonsulttikoulun
myöntämän diplomin, joka oikeuttaa tyylikonsultointiin käyttäen
Suomen Väri- ja Tyylikonsulttikoulun metodeita.
Tyylikonsulttikoulutukset
Tulossa keväällä 2012.

Lisätietoja numerosta (09) 677 067